Mitä tapahtui? Nuorena sitä joi ilokseen. Mikään ei ollut jännempää kuin hommata isolta pojalta pussikaljat 15 vuotiaana ja mennä sitten kavereiden kanssa metsään laavulle juomaan. Istuttiin kesäiltoina laavulla juomassa kaljaa ja ihmeteltiin aidosti kännin tuomaa oloa. "vittu kun tuntuu että leijus!" Ja juostiin pitkin metikköä kun jalat tuntuivat kännissä niin kevyiltä. Syksyllä kun pimeä tuli, istuttiin nuotion ääressä ja laulettiin huonolla lauluäänellä juomalauluja. Vitun väliäkö sillä oli kuka ei osannut laulaa. Kello oli viisi aamulla kun lähdettiin kaikki kotiin. Ei silloin kuitenkaan uponnut kaljaa melkein kahdeksaa enempää. Hurjimmat vetivät kakstoistapäkin ja oksentelivat polkujen laidoille, mutta se oli vain harvinaisuus. Kotiin hoippuessa oli vitun mahtava fiilis, kotona pari leipää naamariin ja nukkumaan. Aamulla oli pöhöttynyt olo mutta siitä huolimatta helvetin mahtava fiilis onnistuneesta illasta. Mahtuihan niihin iltoihin toki huonojakin hetkiä, sekin kun eräs kavereistani kaatui kännissä nuotioon. Mutta niistä selvittiin ja kohta oltiin taas kuin uusia ihmisiä.

Talvella metsässä juominen ei tullut kysymykseen, kerrat harvenivat, mutta nekin harvat kerrat legendaarisia. Kaverilla porukat baarissa, eikun sinne vain koko lössi. Istuttiin olohuoneessa, juotiin, kuunneltiin musiikkia ja puhuttiin paskaa. Silloin näki joskus riitojakin ja suhdesotkuja, oltiinhan sitä jo kohta 16. Mutta silti oli hauskaa, suhdedraamat ja akkojen pimppiraget jäivät tosi pienelle osuudelle niistä juomiskerroista. Opittiin kantapään kautta mikä oli krapula, opittiin se ettei päissään kannata lähteä pyöräilemään. Silti puhtaasti nautittiin toistemme seurasta ja alkoholista.

Sitten tuli ikää, baariin pääsi, pääsi ostamaan omat kaljat, alkuhuuma oli mahtava. Mutta pouta ei kestä ikuisesti, pilvet kasaantuivat. Elämä potki nuoruusiän hormoonintäytteisiä poikia, kaljan juonti ei ollut enää niin hehkeää kun vuosi sitten joku alkoi ronttaamaan kotiin viinaa. Juomiskerrat muuttuivat örveltämiseksi ja tappelemiseksi, silti se tehtiin aina uudestaan. Niinhän se sanalaskukin menee, illalla hilpeänä kaljaa, aamulla kalpeana hiljaa. Kun nyt on päässyt kahdenkymmenen vuoden ikään, juominen on vain paskan olon turruttamista, ei mitään muuta. Porukka hajosi ammattikouluun mentyä, senkin loputtua loputkin lähti johonkin päin. Joku sekaantui huumeisiin ja istuu nyt vankilassa, toinen kuoli taiteiltuaan sillankaiteella kännissä ja tiputtua jäiden läpi. Joillakin on jo perhe, vaimo odottaa lasta ja elämä pystyssä. Kohtaamme joskus netissä lyhyin keskusteluin, ikään kuin tietäen että istumme joskus illansuussa tietokoneen hämärässä valossa olutta juoden. Tunnemme vieläkin yhteyden, vaikka siitä on jo monta vuotta. Tiedämme sanomatta kuinka hukutamme murheitamme alkoholiin, kuinka pää tuntuu raskaalta, kuinka itkettää ja tuntuu että varjot tulevat ikkunanpielistä ja ovien alta kimppuusi. Istutaan vain yksin tässä pienessä kopissa kalja kädessä, miettien että mikä vittu meni pieleen.

Voi helvetti mitä minä antaisinkaan jos saisin vielä YHDEN ILLAN olla 15, ja istua kavereiden kanssa tällaisena syysiltana nuotion ääressä vetämässä pussikaljaa, juoksemassa niillä tutuilla kotipoluilla huutaen kuinka jalat tuntuivat niin keveiltä.